Thursday, March 01, 2007
back to square one
Sorry, oon ollut vähän muualla kuin netin ääressä, joten ei oo tullu päiviteltyä..
Tuntuu kuin olisin melkein taas lähtöruudussa; uudet kurssit, paljon uusia kavereita, uusia kuvioita. Luennot alkoi taas viime viikolla. Paljon mielenkiintoisempia ja-helpompia. Nyt huomaan miten paljon oikeasti oon kehittynyt espanjassa. Tai miten pihalla olin viime syksynä kun kurssit alko, ja miten heikosti puhuin tai YMMÄRSIN alussa. Hehe, nyt mä voin vaan katsella uusia kevään Erasmuksia kun ne tuijottaa luennoitsijaa sillä samalla tyhjällä katseella, vilkuilee epätoivoisena kun muut ympärillä suihkii muistiinpanoja, yrittää itse vääntää jotain jossa ei ole mitään logiikkaa ja ikävystyy kuoliaaksi, puoltoista tuntia on pitkä aika istua ja yrittää keskittyä kun ympärillä puhutaan täyttä hepreaa. Nyt mä oon yks niistä jotka todella ymmärtävät luennoitsijan vitsit, en koko ajan vilkuile kelloa tylsistyneenä ja teen ihan loogisia muistiinpanoja (kuitenkaan kirjoittamatta joka sanaa niinkuin jotkut...)
Ja samalla taas huomaan miten perusasiota joillain kursseilla jankataan. Esim. mun viidennen eli viimeisen vuosikurssin luennolla oikeasti opetetaan politiikan perusteorioita, jotka mä opin aikoinaan mun pääsykoekirjasta, joder!! Mutta yritän jaksaa istua siellä, aiheena on nimittäin Latinalaisen Amerikan poliittiset järjestelmät, eli toivon hartaasti että se muuttuu vähän haastavammaks. Ja nyt kun osaan ja ymmärrän enemmän, voin osallistua väittelyihinkin(aah) Tänään olin tulessa kun poliittisten teorioiden historia-kurssilla keskusteltiin Lutherista. Siellä on espanjalaisten lisäks vain yksi ranskalainen ja yksi italialainen, joten mä olin ainut luterilaisen maan ja kulttuurin asiantuntija;)
Pari viikkoa sitten vierailin viimeinkin Alhambrassa(siis Granadassa oleva entisen islamilaisen vallan muistomerkki, silloisen kuninkaan palatsi ja sen puutarhat etc.. Granadan symboli). Kaunishan se on, ehdolla yhdeksi maailman seitsemästä ihmeestä (ne ilmeisesti valitaan uudelleen?) ja siellä oli kunnon kampanjat käynnissä. Otin noin miljoona kuvaa, mutta parasta siellä oli vain pysähtyminen ja kaikkien niiden taidokkaiden yksityiskohtien ihaileminen. Uskomatonta miten aikoinaan on osattu rakentaa. Ja näin off-seasoninakin se oli täynnä turisteja, onneks Rafakin puhuu espanjaa niin kukaan ei luullut meitä jenkkituristeiks:)
Nyt kun olen viettänyt täällä jo pidemmän aikaa, niin on siistiä kun joku tulee kylään ja voin näyttää kaikkia hienoimpia paikkoja ja vähän "turistijuttuja". Tää on niin kaunis kaupunki (noh, koiranpaskaa ja pussikaljaa, mutta myös ihan kivoja ruskeita rakennuksia), mutta arjessa sen tietty unohtaa ja tarvii vieraat silmät taas sisäistämään tän hienouden.
Olin viikonvaihteessa viis päivää oksennustaudissa syömättä mitään. Great. Katsoin kaikki Youtuben Gilmore Girlsit (siis jaksot, en mitään tyhmiä amatööri-fiilistelymusavideoviritelmiä!). Sitten oli jo pakko vuokrata DVD:nä. Hehee, sain myös Helenan koukutettua, se ei ollut aikaisemmin edes kuullut koko sarjasta (WTF?!?)
Sitten niitä ikäviä juttuja: Suomesta kuuluu taas huonoja uutisia. Mutsi soitti maanantaina että Mökö lähtee sinä iltana. Ne oli valvoneet edellisen yön sen kanssa ja särkylääkkeetkään ei enää auttaneet. Ja mutsi sanoi että katseessaan se oli jo anonut vapautusta. Turha pitkittää sen kärsimyksiä, oli parempi antaa sen mennä kun se vielä oli suht onnellinen. Se eli kuitenkin melkein 14 onnellista vuotta. La Reina de casa, meidän kodin kuningatar. Ja kyllä mä tiesin jo jouluna ettei me enää nähdä, sanoin jo hyvästit, otin paljon kuvia ja videoita. Ja onhan se ollut aina tiedossa ettei koirat elä ikuisesti, neljätoista vuotta on jo aika maksimi. Ja mä oon kinda helpottunut mun porukoiden puolesta, onhan se niille rankkaa ja vastuullista. Nyt ne on täysin vapaita matkustelemaan ja tekemään kaikkea mitä haluaa tarvitsematta stressata Mökönhoidosta, eikä mun ja broidin tarvitse vuorotella hoitajina, etenkään kun kumpikaan ei asuta Suomessa.
Mutta silti tää on mulle maailmanloppu.
Tuntuu kuin olisin melkein taas lähtöruudussa; uudet kurssit, paljon uusia kavereita, uusia kuvioita. Luennot alkoi taas viime viikolla. Paljon mielenkiintoisempia ja-helpompia. Nyt huomaan miten paljon oikeasti oon kehittynyt espanjassa. Tai miten pihalla olin viime syksynä kun kurssit alko, ja miten heikosti puhuin tai YMMÄRSIN alussa. Hehe, nyt mä voin vaan katsella uusia kevään Erasmuksia kun ne tuijottaa luennoitsijaa sillä samalla tyhjällä katseella, vilkuilee epätoivoisena kun muut ympärillä suihkii muistiinpanoja, yrittää itse vääntää jotain jossa ei ole mitään logiikkaa ja ikävystyy kuoliaaksi, puoltoista tuntia on pitkä aika istua ja yrittää keskittyä kun ympärillä puhutaan täyttä hepreaa. Nyt mä oon yks niistä jotka todella ymmärtävät luennoitsijan vitsit, en koko ajan vilkuile kelloa tylsistyneenä ja teen ihan loogisia muistiinpanoja (kuitenkaan kirjoittamatta joka sanaa niinkuin jotkut...)
Ja samalla taas huomaan miten perusasiota joillain kursseilla jankataan. Esim. mun viidennen eli viimeisen vuosikurssin luennolla oikeasti opetetaan politiikan perusteorioita, jotka mä opin aikoinaan mun pääsykoekirjasta, joder!! Mutta yritän jaksaa istua siellä, aiheena on nimittäin Latinalaisen Amerikan poliittiset järjestelmät, eli toivon hartaasti että se muuttuu vähän haastavammaks. Ja nyt kun osaan ja ymmärrän enemmän, voin osallistua väittelyihinkin(aah) Tänään olin tulessa kun poliittisten teorioiden historia-kurssilla keskusteltiin Lutherista. Siellä on espanjalaisten lisäks vain yksi ranskalainen ja yksi italialainen, joten mä olin ainut luterilaisen maan ja kulttuurin asiantuntija;)
Pari viikkoa sitten vierailin viimeinkin Alhambrassa(siis Granadassa oleva entisen islamilaisen vallan muistomerkki, silloisen kuninkaan palatsi ja sen puutarhat etc.. Granadan symboli). Kaunishan se on, ehdolla yhdeksi maailman seitsemästä ihmeestä (ne ilmeisesti valitaan uudelleen?) ja siellä oli kunnon kampanjat käynnissä. Otin noin miljoona kuvaa, mutta parasta siellä oli vain pysähtyminen ja kaikkien niiden taidokkaiden yksityiskohtien ihaileminen. Uskomatonta miten aikoinaan on osattu rakentaa. Ja näin off-seasoninakin se oli täynnä turisteja, onneks Rafakin puhuu espanjaa niin kukaan ei luullut meitä jenkkituristeiks:)
Nyt kun olen viettänyt täällä jo pidemmän aikaa, niin on siistiä kun joku tulee kylään ja voin näyttää kaikkia hienoimpia paikkoja ja vähän "turistijuttuja". Tää on niin kaunis kaupunki (noh, koiranpaskaa ja pussikaljaa, mutta myös ihan kivoja ruskeita rakennuksia), mutta arjessa sen tietty unohtaa ja tarvii vieraat silmät taas sisäistämään tän hienouden.
Olin viikonvaihteessa viis päivää oksennustaudissa syömättä mitään. Great. Katsoin kaikki Youtuben Gilmore Girlsit (siis jaksot, en mitään tyhmiä amatööri-fiilistelymusavideoviritelmiä!). Sitten oli jo pakko vuokrata DVD:nä. Hehee, sain myös Helenan koukutettua, se ei ollut aikaisemmin edes kuullut koko sarjasta (WTF?!?)
Sitten niitä ikäviä juttuja: Suomesta kuuluu taas huonoja uutisia. Mutsi soitti maanantaina että Mökö lähtee sinä iltana. Ne oli valvoneet edellisen yön sen kanssa ja särkylääkkeetkään ei enää auttaneet. Ja mutsi sanoi että katseessaan se oli jo anonut vapautusta. Turha pitkittää sen kärsimyksiä, oli parempi antaa sen mennä kun se vielä oli suht onnellinen. Se eli kuitenkin melkein 14 onnellista vuotta. La Reina de casa, meidän kodin kuningatar. Ja kyllä mä tiesin jo jouluna ettei me enää nähdä, sanoin jo hyvästit, otin paljon kuvia ja videoita. Ja onhan se ollut aina tiedossa ettei koirat elä ikuisesti, neljätoista vuotta on jo aika maksimi. Ja mä oon kinda helpottunut mun porukoiden puolesta, onhan se niille rankkaa ja vastuullista. Nyt ne on täysin vapaita matkustelemaan ja tekemään kaikkea mitä haluaa tarvitsematta stressata Mökönhoidosta, eikä mun ja broidin tarvitse vuorotella hoitajina, etenkään kun kumpikaan ei asuta Suomessa.
Mutta silti tää on mulle maailmanloppu.
Labels: pahimmat hetket, vaihtelevia fiiliksiä
Sunday, January 21, 2007
menetyksiä ja yksi löytö
Mun pitäny kirjotella jo aikasemmin, mutta sitten taas tapahtuu. Kohtalo vai elämä, en tiedä, mutta aika paska se välillä on. Nyt on tosi sekavat fiilikset, mutta parempi että oon täällä kaukana, enkä siellä missä se joka päivä muistuttais mua poissaolostaan. Helpompi olla, mutta ei unohtaa, tietenkään.
Ajattelin kirjottaa tänään chinoista. Tää kaupunki on täynnä chinoja, kiinalaisia ravintoloita, elintarvikekauppoja ja krääsäkauppoja. Ilman niitä en voisi enää elää.. Ensinnäkin, kaikille tutut kiinalaiset ravintolat, joita täällä on, varsinkin meidän aluella, lähes enemmän kuin kebab-paikkoja ja se on PALJON. Ruoka suht hyvää perusmättöä ja suhteellisen edullista. Uppoaa darrassa ja muutenkin.
Sitten ovat alimentacionit, eli yleensä kiinalaisten pitämät elintarvikekaupat, joista löytyy yleensä yhtä lajia maitoa, mutta noin 10 erilaista rommilajiketta. Nämä kaupat ovat aukioloissaan suht joustavia, samoin myynnissään. Espanjassa on alkoholin myynti kielletty 10-11 jälkeen illalla, mutta etenkin naiset saavat ostettua viinaa oli aika mikä tahansa. Eli ex-tempore-kännäys onnistuu lähes aina:)
Ja silti ehkä paras kaikista ovat chinot, eli krääsäkaupat, joista voi ostaa lähes mitä tahansa vaatteista ja leluista astioihin, jouluvaloihin ja hiusväreihin ihan järkyttävän halpaan hintaan. Kaikki on tietenkin huonolaatuista, made in somewhere, mutta mä esimerkiksi ostan niistä kaikkea taloustavaraa, pullonavaajia, astioita, henkareita etc, ihanan halpaa:)
Ja sitten se löytö: löysin tänään ihanan karkkikaupan, jossa myydään lähes oikean makuista salmiakki-lakua ja sitten ihan oikeaa PANDAN LAKRITSIA!!! Heh, voisin jäädä tänne loppuelämäkseni kun on salmiakin ja lakun saanti taattu:)
Ja kiitos kaikille tuesta ja muistamisesta. Kyllä mä pärjään, päivä kerrallaan. Ja kyl mä uskon et tää suru vielä muuttuu onnellisiksi muistoiksi niistä hetkistä mitä mä ehdin sen kanssa viettää:)
Sebu
1984-2007
Mä en unohda sua koskaan apina.
Nyt saat ainakin levätä.
Ajattelin kirjottaa tänään chinoista. Tää kaupunki on täynnä chinoja, kiinalaisia ravintoloita, elintarvikekauppoja ja krääsäkauppoja. Ilman niitä en voisi enää elää.. Ensinnäkin, kaikille tutut kiinalaiset ravintolat, joita täällä on, varsinkin meidän aluella, lähes enemmän kuin kebab-paikkoja ja se on PALJON. Ruoka suht hyvää perusmättöä ja suhteellisen edullista. Uppoaa darrassa ja muutenkin.
Sitten ovat alimentacionit, eli yleensä kiinalaisten pitämät elintarvikekaupat, joista löytyy yleensä yhtä lajia maitoa, mutta noin 10 erilaista rommilajiketta. Nämä kaupat ovat aukioloissaan suht joustavia, samoin myynnissään. Espanjassa on alkoholin myynti kielletty 10-11 jälkeen illalla, mutta etenkin naiset saavat ostettua viinaa oli aika mikä tahansa. Eli ex-tempore-kännäys onnistuu lähes aina:)
Ja silti ehkä paras kaikista ovat chinot, eli krääsäkaupat, joista voi ostaa lähes mitä tahansa vaatteista ja leluista astioihin, jouluvaloihin ja hiusväreihin ihan järkyttävän halpaan hintaan. Kaikki on tietenkin huonolaatuista, made in somewhere, mutta mä esimerkiksi ostan niistä kaikkea taloustavaraa, pullonavaajia, astioita, henkareita etc, ihanan halpaa:)
Ja sitten se löytö: löysin tänään ihanan karkkikaupan, jossa myydään lähes oikean makuista salmiakki-lakua ja sitten ihan oikeaa PANDAN LAKRITSIA!!! Heh, voisin jäädä tänne loppuelämäkseni kun on salmiakin ja lakun saanti taattu:)
Ja kiitos kaikille tuesta ja muistamisesta. Kyllä mä pärjään, päivä kerrallaan. Ja kyl mä uskon et tää suru vielä muuttuu onnellisiksi muistoiksi niistä hetkistä mitä mä ehdin sen kanssa viettää:)
Sebu
1984-2007
Mä en unohda sua koskaan apina.
Nyt saat ainakin levätä.
Labels: Espanjan erikoisuuksia, pahimmat hetket
