Thursday, March 01, 2007
back to square one
Sorry, oon ollut vähän muualla kuin netin ääressä, joten ei oo tullu päiviteltyä..
Tuntuu kuin olisin melkein taas lähtöruudussa; uudet kurssit, paljon uusia kavereita, uusia kuvioita. Luennot alkoi taas viime viikolla. Paljon mielenkiintoisempia ja-helpompia. Nyt huomaan miten paljon oikeasti oon kehittynyt espanjassa. Tai miten pihalla olin viime syksynä kun kurssit alko, ja miten heikosti puhuin tai YMMÄRSIN alussa. Hehe, nyt mä voin vaan katsella uusia kevään Erasmuksia kun ne tuijottaa luennoitsijaa sillä samalla tyhjällä katseella, vilkuilee epätoivoisena kun muut ympärillä suihkii muistiinpanoja, yrittää itse vääntää jotain jossa ei ole mitään logiikkaa ja ikävystyy kuoliaaksi, puoltoista tuntia on pitkä aika istua ja yrittää keskittyä kun ympärillä puhutaan täyttä hepreaa. Nyt mä oon yks niistä jotka todella ymmärtävät luennoitsijan vitsit, en koko ajan vilkuile kelloa tylsistyneenä ja teen ihan loogisia muistiinpanoja (kuitenkaan kirjoittamatta joka sanaa niinkuin jotkut...)
Ja samalla taas huomaan miten perusasiota joillain kursseilla jankataan. Esim. mun viidennen eli viimeisen vuosikurssin luennolla oikeasti opetetaan politiikan perusteorioita, jotka mä opin aikoinaan mun pääsykoekirjasta, joder!! Mutta yritän jaksaa istua siellä, aiheena on nimittäin Latinalaisen Amerikan poliittiset järjestelmät, eli toivon hartaasti että se muuttuu vähän haastavammaks. Ja nyt kun osaan ja ymmärrän enemmän, voin osallistua väittelyihinkin(aah) Tänään olin tulessa kun poliittisten teorioiden historia-kurssilla keskusteltiin Lutherista. Siellä on espanjalaisten lisäks vain yksi ranskalainen ja yksi italialainen, joten mä olin ainut luterilaisen maan ja kulttuurin asiantuntija;)
Pari viikkoa sitten vierailin viimeinkin Alhambrassa(siis Granadassa oleva entisen islamilaisen vallan muistomerkki, silloisen kuninkaan palatsi ja sen puutarhat etc.. Granadan symboli). Kaunishan se on, ehdolla yhdeksi maailman seitsemästä ihmeestä (ne ilmeisesti valitaan uudelleen?) ja siellä oli kunnon kampanjat käynnissä. Otin noin miljoona kuvaa, mutta parasta siellä oli vain pysähtyminen ja kaikkien niiden taidokkaiden yksityiskohtien ihaileminen. Uskomatonta miten aikoinaan on osattu rakentaa. Ja näin off-seasoninakin se oli täynnä turisteja, onneks Rafakin puhuu espanjaa niin kukaan ei luullut meitä jenkkituristeiks:)
Nyt kun olen viettänyt täällä jo pidemmän aikaa, niin on siistiä kun joku tulee kylään ja voin näyttää kaikkia hienoimpia paikkoja ja vähän "turistijuttuja". Tää on niin kaunis kaupunki (noh, koiranpaskaa ja pussikaljaa, mutta myös ihan kivoja ruskeita rakennuksia), mutta arjessa sen tietty unohtaa ja tarvii vieraat silmät taas sisäistämään tän hienouden.
Olin viikonvaihteessa viis päivää oksennustaudissa syömättä mitään. Great. Katsoin kaikki Youtuben Gilmore Girlsit (siis jaksot, en mitään tyhmiä amatööri-fiilistelymusavideoviritelmiä!). Sitten oli jo pakko vuokrata DVD:nä. Hehee, sain myös Helenan koukutettua, se ei ollut aikaisemmin edes kuullut koko sarjasta (WTF?!?)
Sitten niitä ikäviä juttuja: Suomesta kuuluu taas huonoja uutisia. Mutsi soitti maanantaina että Mökö lähtee sinä iltana. Ne oli valvoneet edellisen yön sen kanssa ja särkylääkkeetkään ei enää auttaneet. Ja mutsi sanoi että katseessaan se oli jo anonut vapautusta. Turha pitkittää sen kärsimyksiä, oli parempi antaa sen mennä kun se vielä oli suht onnellinen. Se eli kuitenkin melkein 14 onnellista vuotta. La Reina de casa, meidän kodin kuningatar. Ja kyllä mä tiesin jo jouluna ettei me enää nähdä, sanoin jo hyvästit, otin paljon kuvia ja videoita. Ja onhan se ollut aina tiedossa ettei koirat elä ikuisesti, neljätoista vuotta on jo aika maksimi. Ja mä oon kinda helpottunut mun porukoiden puolesta, onhan se niille rankkaa ja vastuullista. Nyt ne on täysin vapaita matkustelemaan ja tekemään kaikkea mitä haluaa tarvitsematta stressata Mökönhoidosta, eikä mun ja broidin tarvitse vuorotella hoitajina, etenkään kun kumpikaan ei asuta Suomessa.
Mutta silti tää on mulle maailmanloppu.
Tuntuu kuin olisin melkein taas lähtöruudussa; uudet kurssit, paljon uusia kavereita, uusia kuvioita. Luennot alkoi taas viime viikolla. Paljon mielenkiintoisempia ja-helpompia. Nyt huomaan miten paljon oikeasti oon kehittynyt espanjassa. Tai miten pihalla olin viime syksynä kun kurssit alko, ja miten heikosti puhuin tai YMMÄRSIN alussa. Hehe, nyt mä voin vaan katsella uusia kevään Erasmuksia kun ne tuijottaa luennoitsijaa sillä samalla tyhjällä katseella, vilkuilee epätoivoisena kun muut ympärillä suihkii muistiinpanoja, yrittää itse vääntää jotain jossa ei ole mitään logiikkaa ja ikävystyy kuoliaaksi, puoltoista tuntia on pitkä aika istua ja yrittää keskittyä kun ympärillä puhutaan täyttä hepreaa. Nyt mä oon yks niistä jotka todella ymmärtävät luennoitsijan vitsit, en koko ajan vilkuile kelloa tylsistyneenä ja teen ihan loogisia muistiinpanoja (kuitenkaan kirjoittamatta joka sanaa niinkuin jotkut...)
Ja samalla taas huomaan miten perusasiota joillain kursseilla jankataan. Esim. mun viidennen eli viimeisen vuosikurssin luennolla oikeasti opetetaan politiikan perusteorioita, jotka mä opin aikoinaan mun pääsykoekirjasta, joder!! Mutta yritän jaksaa istua siellä, aiheena on nimittäin Latinalaisen Amerikan poliittiset järjestelmät, eli toivon hartaasti että se muuttuu vähän haastavammaks. Ja nyt kun osaan ja ymmärrän enemmän, voin osallistua väittelyihinkin(aah) Tänään olin tulessa kun poliittisten teorioiden historia-kurssilla keskusteltiin Lutherista. Siellä on espanjalaisten lisäks vain yksi ranskalainen ja yksi italialainen, joten mä olin ainut luterilaisen maan ja kulttuurin asiantuntija;)
Pari viikkoa sitten vierailin viimeinkin Alhambrassa(siis Granadassa oleva entisen islamilaisen vallan muistomerkki, silloisen kuninkaan palatsi ja sen puutarhat etc.. Granadan symboli). Kaunishan se on, ehdolla yhdeksi maailman seitsemästä ihmeestä (ne ilmeisesti valitaan uudelleen?) ja siellä oli kunnon kampanjat käynnissä. Otin noin miljoona kuvaa, mutta parasta siellä oli vain pysähtyminen ja kaikkien niiden taidokkaiden yksityiskohtien ihaileminen. Uskomatonta miten aikoinaan on osattu rakentaa. Ja näin off-seasoninakin se oli täynnä turisteja, onneks Rafakin puhuu espanjaa niin kukaan ei luullut meitä jenkkituristeiks:)
Nyt kun olen viettänyt täällä jo pidemmän aikaa, niin on siistiä kun joku tulee kylään ja voin näyttää kaikkia hienoimpia paikkoja ja vähän "turistijuttuja". Tää on niin kaunis kaupunki (noh, koiranpaskaa ja pussikaljaa, mutta myös ihan kivoja ruskeita rakennuksia), mutta arjessa sen tietty unohtaa ja tarvii vieraat silmät taas sisäistämään tän hienouden.
Olin viikonvaihteessa viis päivää oksennustaudissa syömättä mitään. Great. Katsoin kaikki Youtuben Gilmore Girlsit (siis jaksot, en mitään tyhmiä amatööri-fiilistelymusavideoviritelmiä!). Sitten oli jo pakko vuokrata DVD:nä. Hehee, sain myös Helenan koukutettua, se ei ollut aikaisemmin edes kuullut koko sarjasta (WTF?!?)
Sitten niitä ikäviä juttuja: Suomesta kuuluu taas huonoja uutisia. Mutsi soitti maanantaina että Mökö lähtee sinä iltana. Ne oli valvoneet edellisen yön sen kanssa ja särkylääkkeetkään ei enää auttaneet. Ja mutsi sanoi että katseessaan se oli jo anonut vapautusta. Turha pitkittää sen kärsimyksiä, oli parempi antaa sen mennä kun se vielä oli suht onnellinen. Se eli kuitenkin melkein 14 onnellista vuotta. La Reina de casa, meidän kodin kuningatar. Ja kyllä mä tiesin jo jouluna ettei me enää nähdä, sanoin jo hyvästit, otin paljon kuvia ja videoita. Ja onhan se ollut aina tiedossa ettei koirat elä ikuisesti, neljätoista vuotta on jo aika maksimi. Ja mä oon kinda helpottunut mun porukoiden puolesta, onhan se niille rankkaa ja vastuullista. Nyt ne on täysin vapaita matkustelemaan ja tekemään kaikkea mitä haluaa tarvitsematta stressata Mökönhoidosta, eikä mun ja broidin tarvitse vuorotella hoitajina, etenkään kun kumpikaan ei asuta Suomessa.
Mutta silti tää on mulle maailmanloppu.
Labels: pahimmat hetket, vaihtelevia fiiliksiä
Sunday, January 14, 2007
kaikenlaista
Joululoman reissu oli ihan mieletön! Siitä toipumiseen onkin mennyt melkein viikko...
Nyt en kirjoita sen enempää siitä, tarinoin kaikki kokemukset joskus paremmalla ajalla, kun aika on kullannut tulvivien hostellisuihkujen, persejuttujen, jatkuvan unenpuutteen ja toistuvien darra-aamujen muistot:)
Kahden viikon vähäunisen, mutta ihan mielettömän hauskan Suomi-Ranska-Espanja-turneen jälkeen oli edessä karu paluu arkeen tällä viikolla: Kolme tenttiä kuun lopussa eikä mulla rehellisesti sanottuna oo näillä tiedoilla tai muistiinpanoilla mitään realistista mahdollisuutta läpäistä niitä.. että hyvin menee sillä saralla. Nyt olenkin jo ajatuksen tasolla valmistautunut opiskelemaan koko loppukuun. Ei matkustelua, ei paljon juhlimista, vaan laadukasta opiskelua ja 100% läsnäoloa luennoilla.
Tähän elämään mahtuu taas hyvää ja kylmäävän huonoa. Täällä kaikki menee opiskelua lukuunottamata loistavasti: oli ihana nähdä taas hyviä kavereita, oli todellinen kotiinpaluu. Suomessa huomasin, että tää kämppä täällä on tällä hetkellä mun ainoa ja oikea koti- muualla olen vain kyläilemässä. Mikäs siinä, ei se mitään isompia kriisejä aiheuttanut. Sitten mun elämään mahtuu myös uusi, Barcelonassa tavattu- ja siellä myös valitettavasti asuva -mies, joka on....niiiiin.... hauska, huumorintajuinen, fiksu, kunnianhimoinen, hyvännäköinen, kielitaitoinen.....täysin mun jalat alta vievää sorttia. Ei olla vielä kauaa tunnettu, mutta ollaan vietetty tuntikausia meseillen, tekstaillen, ja puhelimessa puhuen niiden ihanien Barcelonan päivien lisäks (sori vielä kerran Tepa!!!!). Saa nähdä mitä siitä nyt tulee, ainakin on molemminpuolisia vierailuja jo suunnitteilla...:)
Sitten kun kaikki menee täällä hyvin, niin Suomen päässä ei. Mulle hyvin tärkeä ja rakas ihminen on kadonnut. Ollut kadoksissa jo kuusi päivää. Kyllähän noita katoamisia sattuu, mutta ei koskaan lähipiirissä. Ei voi ymmärtää läheisten tuskaa ennenkuin itselle rakas ja tärkeä ihminen, jonka kanssa tulee pidettyä aivan liian vähän yhteyttä, on kadoksissa. Tää on ihan kauheeta, kun en mä täältä Espanjasta käsin voi tehdä mitään. Vain odottaa, odottaa, odottaaa-aaa. Pää on täynnä kaikenlaisia teorioita ja avoimia kysymyksiä, mitä on tapahtunut? MIKSI? Ja olen viimeaikoinna surffaillut lukien katoamisuutisia ja yleensä kaava menee niin, että ihminen on kadoksissa monta kuukautta ja sen jälkeen löydetään kuolleena jostain järvestä, jos löydetään.
Mutta mulle se ihminen ei ole kuollut ennenkuin toisin todistetaan ja nään sen kun seuraavan kerran kävelen Corneriin. Ihan varmasti.
Ja myös eräs isovanhemmista vetelee viimeisiään. Toivottavasti kesällä edessä ei ole kuin kolmet häät, eikä myös kaksia tai useampia hautajaisia.
Mutta ens kerralla (toivottavasti) vähän positiivisempaa tekstiä:)
Niin ja kiitos kaikille ihanille ystävilleni tuesta näinä parina kauheana päivänä, te ootte olleet ihania, niinkun aina:) ********
Nyt en kirjoita sen enempää siitä, tarinoin kaikki kokemukset joskus paremmalla ajalla, kun aika on kullannut tulvivien hostellisuihkujen, persejuttujen, jatkuvan unenpuutteen ja toistuvien darra-aamujen muistot:)
Kahden viikon vähäunisen, mutta ihan mielettömän hauskan Suomi-Ranska-Espanja-turneen jälkeen oli edessä karu paluu arkeen tällä viikolla: Kolme tenttiä kuun lopussa eikä mulla rehellisesti sanottuna oo näillä tiedoilla tai muistiinpanoilla mitään realistista mahdollisuutta läpäistä niitä.. että hyvin menee sillä saralla. Nyt olenkin jo ajatuksen tasolla valmistautunut opiskelemaan koko loppukuun. Ei matkustelua, ei paljon juhlimista, vaan laadukasta opiskelua ja 100% läsnäoloa luennoilla.
Tähän elämään mahtuu taas hyvää ja kylmäävän huonoa. Täällä kaikki menee opiskelua lukuunottamata loistavasti: oli ihana nähdä taas hyviä kavereita, oli todellinen kotiinpaluu. Suomessa huomasin, että tää kämppä täällä on tällä hetkellä mun ainoa ja oikea koti- muualla olen vain kyläilemässä. Mikäs siinä, ei se mitään isompia kriisejä aiheuttanut. Sitten mun elämään mahtuu myös uusi, Barcelonassa tavattu- ja siellä myös valitettavasti asuva -mies, joka on....niiiiin.... hauska, huumorintajuinen, fiksu, kunnianhimoinen, hyvännäköinen, kielitaitoinen.....täysin mun jalat alta vievää sorttia. Ei olla vielä kauaa tunnettu, mutta ollaan vietetty tuntikausia meseillen, tekstaillen, ja puhelimessa puhuen niiden ihanien Barcelonan päivien lisäks (sori vielä kerran Tepa!!!!). Saa nähdä mitä siitä nyt tulee, ainakin on molemminpuolisia vierailuja jo suunnitteilla...:)
Sitten kun kaikki menee täällä hyvin, niin Suomen päässä ei. Mulle hyvin tärkeä ja rakas ihminen on kadonnut. Ollut kadoksissa jo kuusi päivää. Kyllähän noita katoamisia sattuu, mutta ei koskaan lähipiirissä. Ei voi ymmärtää läheisten tuskaa ennenkuin itselle rakas ja tärkeä ihminen, jonka kanssa tulee pidettyä aivan liian vähän yhteyttä, on kadoksissa. Tää on ihan kauheeta, kun en mä täältä Espanjasta käsin voi tehdä mitään. Vain odottaa, odottaa, odottaaa-aaa. Pää on täynnä kaikenlaisia teorioita ja avoimia kysymyksiä, mitä on tapahtunut? MIKSI? Ja olen viimeaikoinna surffaillut lukien katoamisuutisia ja yleensä kaava menee niin, että ihminen on kadoksissa monta kuukautta ja sen jälkeen löydetään kuolleena jostain järvestä, jos löydetään.
Mutta mulle se ihminen ei ole kuollut ennenkuin toisin todistetaan ja nään sen kun seuraavan kerran kävelen Corneriin. Ihan varmasti.
Ja myös eräs isovanhemmista vetelee viimeisiään. Toivottavasti kesällä edessä ei ole kuin kolmet häät, eikä myös kaksia tai useampia hautajaisia.
Mutta ens kerralla (toivottavasti) vähän positiivisempaa tekstiä:)
Niin ja kiitos kaikille ihanille ystävilleni tuesta näinä parina kauheana päivänä, te ootte olleet ihania, niinkun aina:) ********
Labels: vaihtelevia fiiliksiä
