Una noche cualquiera en España

Haljennut kieli, isoja ja kipeitä mustelmia, palovamma, aivotärähdys. Kolmen kuukauden aikana. Sattuuhan sitä, mut miks aina mulle? Maailman tapaturma-alttein ihminen, tiedetään, jo pienestä pitäen terveyskeskuksen tädit tunsivat mut etunimeltä. En mielestäni elä mitenkään erityisen vaarallisesti, mutta silti on joku kohta kropasta aina vähän hajalla.

Viimeisin itseaiheutettu tapaturma oli kunnon kaatuminen Sierra Nevadalla, minne menin sunnuntaina poikien kanssa laskemaan. Aluks meni ihan hyvin, vaikken olekaan lautaillut kolmeen vuoteen siks otin aika rauhallisesti totutellen lautaan, rinteeseen ja lumeen. Pikkasen huteraa, mutta pian alkoi vanhat taidot muistua. Carlos ja Pedro meni sinisiin rinteisiin ja me mentiin Viktorin ja Josén kans punasiin. Oli niin siistit maisemat, ja ihana nähdä LUNTA pitkästä aikaa! Oltiin tosi korkeella, selkeellä ilmalla sieltä näkee kuulemma Afrikkaan asti, nyt näkyi vain 30km päässä oleva Granada. Luntakin oli riittävästi ja lämpötila semmonen -3 eli täydellinen laskusää.

Sitten ehkä neljännessä laskussa alko sujua taas tosi hyvin ja kiihdytin vauhtia ihan reilusti. Niin ihana fiilis, muistin miten paljon mä nautinkaan snoukkaamisesta, vauhdista, lumesta ja käännöksistä. Ja tietenkin satuin just jäiseen kohtaan ja lensin eka takaraivolle, siitä selälle, siitä mahalle, hetkeks pimeni, sitten heräsin siihen maailmaan upeimpaan tunteeseen kun keukoissa ei oo ilmaa ja naama on lumen peitossa. Jonkun aikaa siinä makasin ennenkun José tuli auttamaan mut ylös, oli nähnyt sen, aika kymmenen pisteen kaatuminen. Jeah.

Aluks oli vaan vähän hutera olo ja jatkoin tietty ihan normaalisti. Muutaman kivuliaan perse-ja polvikaatumisen jälkeen alkoi sattua liikaa ja jokin mun päässä naksahti (nyt myöhemmin mietittynä sanoisin että oiskohan ollu kenties itsesuojeluvaisto) enkä pystynyt enää kunnolla laskemaan, varoin liikaa ja laskin niin jäykästi, että kokoajanhan sitä sit kaatuu. En tiedä, alkoi vituttaa todella rankasti, laji jossa aikasemmin oon ollu hyvä ja nyt yhtä-äkkiä kuin joku aloittelija! Syö niin paljon itsetuntoa. En edes pystynyt enää nauttimaan laskemisesta, mutta oli vaan suomalaisena aasina pakko lyödä päätä seinään yrittää vaan väkisin. Lopulta olin aivotärähdyksen jäljiltä niin sekasin ja pyörtymispisteessä, että oli pakko luovuttaa (Carlosin lääkäriserkun painostuksesta). Mutta Sierra Nevada: Tää oli vaan ensimmäinen erä, helmikuussa palaan kypärän ja polvisuojien kanssa ja PRKL mähän lasken hyvin niinku ennenkin!!!

Sitten alkoi unettaa ja taju mennä ja kun päästiin himaan olin jo aika tokkurassa, oksensin ja nukuin sitten 12 tuntia putkeen. ja heräsin syömään ja nukuin vielä 6 tuntia lisää. Silti eilenkin olin ihan tokkurassa enkä oikeen jaksanut olla kauaa pystyssä ennenkuin alkoi taas pyörryttää. Tänään oon onneks voinut jo paremmin, eikä tarvinnut mennä lääkäriin. Koko kroppa on kuin tappelun jäljiltä, toinen polvi ihan musta ja muutenki mustelmia ympäri kroppaa ja niska ja hartiat jäykkänä. Kyljet ja selkä kipeinä. Terveellinen laji tuo lumilautailu. Eli maksoin neljäkymppiä itseni telomisesta, välineet sain onneks lainaksi Josén kaverilta.

Granada alkaa olla jo joulutunnelmissa, jouluvaloja, -koristeita, kukkia ja espanjalaiseen tapaan seimiä on kaikkialla, kaunista on. Kaikkialla soi joululaulut ja ihmisillä hyvä mieli, aamen. Ja lahjastressi painaa tietysti. Helena lähti jo Las Palmasiin. Tänään mennään ostamaan joululottokuponki, saa nähdä miten käy, arvonta on perjantaina, mulla on hyvä fiilis siitä, sellanen kutina on, että voitto tulee. Lupasin jo ostaa isoveljelle kämpän (eihän osallistujia ole kuin 20 miljoonaa). Mitenköhän ulkomaalaisvihamieliseks nää espanjalaiset muuttuis jos kuulis et voittajien joukossa on yks suomalainen ja yks ruotsalainen? Huomenna juhlitaan Viktorin 21-vuotissynttäreitä (oih, miten nuori vielä!!;)) Eli ehkä tässä täytyy vielä kunnolla ottaa Granassakin. Luentojakin on torstaille saakka, mutta aina voin kuvitella lähteneeni jo, hehe. Ei enää jaksa opiskella jouluviikolla, 30 sivua luen vielä kristinuskon vaiheista Roomassa ja isä Augustinuksesta, mutta sit se on loppu.

Musta ei kyllä koskaan voi tulla täysin espanjalaista, koska olen allerginen jouluherkku turrónille (manteleita) eikä suklaaversio oo niin hyvää=( Ihan kiva tulla Suomeen hetkeksi, varmaan tuntuu hassulta alkaa puhua taas suomea ja ymmärtää 100% kaikki keskustelut. Ja kiva päästä baariin juomaan muutakin kuin rommipiñaa ja olla ehkä rehellisesti kännissä. Ja tietenkin nähdä kaikkia pitkästä aikaa:) Sairaan nopeesti mennyt kyllä aika. Mutta vielä en ala stressata siitä, kesäkuussa sitten ehtii.

Jos en ehdi päivittää ennen joulua, niin Hyvää Joulua kaikille! Ja hyvää uutta vuotta myös, katsotaan jos ehdin reissun päältä postailla, jos en, niin palaan asiaan sitten tammikuun puolessavälissä.

Hasta luego=)